Kun lähdimme tiistai-aamuna kohti lentokenttää, oli kylmää, pimeää, sateista... Egyptiin saavuttuamme aurinko paistoi ja lämpötilakin oli ainaki +25 astetta, heti piti vaatetta vähentää. Ensin kentällä jonotettiin maahantulokorttia ja viisumia, sitten täytettiin kortti, sitten passintarkastukseen, jossa myös viisumi leimattiin ja sen jälkeen vielä hyvin flegmaattisen oloinen setä katsoi leiman.

Opas kertoi että varaamamme hotelli oli ylibuukattu, joten tuli hotellin vaihto. Mikäs siinä, 3 tähden hotellista 4 tähden hotelliin ja vielä saatiin ilmaiseksi kaksi retkeä, toinen oli jeeppisafari ja toinen meriretki. Ei kauheesti ees harmittanut.

Ensimmäinen ilta ja seuraava aamu menivät lähinnä isoon hotellialueeseen tutustuessa. Ja toinen ilta kaupunkikierroksella, joka saatiin myös ilmaiseksi koska mentiin tervetulotilaisuuteen. Kaupunkikierroksella nimensä mukaisesti kierrettiin Hurghada bussilla ympäri ja käytiin polttamassa vesipiippua.

 2107443.jpg

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä herätys olikin jo 0.45 ja kohti Kairoa lähdille 1.30. Mentiin n. 30km päässä Hurghadasta sijaitsevaan El Gounaan, josta lähdettiin convoyssa ajamaan autiomaatietä. Oli kiva katsella pimeää aavikkoa jota kuu valaisi.

Kairossa olimme perillä n. 9.30. Ensimmäiseksi mentiin tutustumaan koptiseen kirkkoon, jonka alla tarinan mukaan Joosef, Maria ja Jeesus piileskelivät. Jepjep..Seuraavaksi mentiin Ben Ezran synagogaan.

Sitten oli vuorossa Kairon egyptiläinen museo. Se on maailman toiseksi suurin museo n. 120 000 esinettä. Ensin kierrettiin oppaan kanssa, jonka jälkeen oli vapaata aikaa tutustua museon tarjontaan. Tottakai piti heti käydä katsomassa Tutankhamonin kultainen kuolinnaamio sekä kultainen arkku. Upeita molemmat. Loppu aika kierreltiin ja kaarreltiin ihmettelemässä.

Käytiin syömässä ja mentiin isolle Khan El Khalilin basaarialueelle. Siellä oli nähtävää vaikka kuinka ja tunsi kyllä itekin olevan varsinainen nähtävyys egyptiläisten keskellä.. Kissoja oli hyvin paljon. Tehtiin ihan ostoksiakin: kaksi vesipiippua, toinen meille ja toinen isille.

Sit olikin aika suunnata hotellille, Gizalle. Oltiin niin poikki että käytiin syömässä ja sängyssä taidettiin olla jo kasin aikaan...

2107625.jpg

2107528.jpg

Perjantai aamuna olikin sitten vuorossa suuret ja mahtavat pyramidit. Oltiin jo seiskan jälkeen jonottamassa lippuja Kheopsin pyramidin sisään, koska sinne pääsee vain 150 ensimmäistä.

Ja mehän päästiin, sisälle meno olikin aika jännää. Yhdessä kohdassa piti ihan kaksinkerroin mennä että mahtu kulkemaan. Ylhäällä hautakammiossa oli niin tukahduttava ilma, että sielä ei kauaa viihdytty.

2107560.jpg

2107566.jpg

2107571.jpg

Pyramidien ja panoramakuvauspaikan jälkeen siirryimme sfinksille.

2107575.jpg

2107578.jpg

Näiden jälkeen menimme Muhammad Alin alabasteri moskeijaan, joka taitaa olla ainoa moskeija mihin me ei-islamin uskoiset päästään. Kengät piti ottaa pois ja kantaa kädessä, eikä niitä saanut laskea lattialle. Sieläkin ensin opas kertoi paikasta, jonka jälkeen oli taas aikaa kierrellä. Meidän kahden aika meni lähinnä siihen, että paikalliset lapset tahtoivat otattaa valokuvia meidän kanssa, menihän se aika siinä poseeratessa :)

2107605.jpg

2107609.jpg

2107617.jpg

Kairoa, taustalla siintää pyramidit ihan kuvan keskellä.

Tämän jälkeen oli aika lähteä takaisin Hurghadaan. Sielä olimme onneksi jo seiskan aikaan, mutta nukkumaan piti kyllä melkeen heti taas mennä.

Lauantaina se iski, faaraon kirous nimittäin. Mitä muuta voi pyramidin sisällä käymisestä seurata... No, tauti meni suhteellisen pian ohi paikallisilla lääkkeillä ja illalla olinkin jo ihan ok kunnossa.

Sunnuntaina ei vielä kovin kauas uskaltanu ja aika meni hotellialueella, päästiin jopa ensimmäistä kertaa uimaan ihanan lämpimään Punaiseen mereen.

 2107649.jpg

2107657.jpg

Maanantaina sitten mentiikin mökijäajelulle aavikolle! Mönkkärit ei kyllä missään kaikista parhaimmassa kunnossa olleet, mutta kyllä niillä eteenpäin pääsi ja vielä aika lujaa. Ajettiin sellaset 12 kilsaa ja mentiin beduiinikylään. Niillä oli sielä eläimiä terraarioissa ja joku mies niitä esitteli. Sain pitää kädessä minikilpparia ja kameleonttia, joka vei mun sydämen, se oli aivan ihana ja sympaattinen eläin. Anakondankin olisin saanut, mutta jätin väliin... Sitten siel oli myös monia muita käärmeitä kuten kobria, sarvikyitä, egyptin kyy ja sit muitakin. Ja varaaneja ja sellanen lisko jota kutittaa leuan alta niin se nukahtaa, näytti aika hassulta ku nukahti ja sen kun käänsi ympäri ni se heräsi.. Oli myös jättiläiskilppari, jonka selkään mut laitettiin ja se lähti kävelee. Meno oli aika hitaanpuoleista.

2107698.jpg

2107704.jpg

Maanantain ja tiistain välisenä yönä toinen osapuoli sai faaraon kirouksen ja siinä se meni valvoessa. Tiistaina oli jeeppisafari jonne sit menin yksin ruotsalaisten ja norjalaisten keskelle.. Onneksi opastus oli englanniksi. Kuin ollakaan, mentiin aavikolle ja jo tutuksi tulleeseen beduiinikylään.

2107735.jpg

Vettä autiomaassa? Ei, pelkkää harhaa.

2107741.jpg

2107746.jpg

Tältä näyttää kamelin selästä.

2107750.jpg

Takaisin päin kun tultiin, oli jo pimeetä. Aika hurjaa kun 5 jeeppiä ajaa pimeällä aavikolla kilpaa :)

Keskiviikko meni taas hotellialueella ja rannalla.

2107766.jpg

Oli inhottavia kaloja jotka näykki jalkoja.

2107775.jpg

Vesi oli niin suolaista, että paljoo ei tarvinut tehä pysyäkseen pinnalla.

Torstai-aamuna lähdettiin kohti Luxoria, onneks vähän inhimmillisempään aikaan kuin Kairoon. Kello 5.15 oli bussi noutamassa. Ja taas mentiin convoyssa, oppaan mukaan siksi, että jos keskellä autiomaata bussista hajoaa rengas tms. on apua lähellä.. Justjoo, terroristi-iskujen yms. takiahan toi on.

2107817.jpg

Busseja oli kymmeniä.

Luxorissa ensimmäiseksi mentiin tutustumaan Karnakin temppeliin.

2107834.jpg

2107844.jpg

Pylvässalia

2107848.jpg

2107852.jpg

2107862.jpg

2107872.jpg

2107876.jpg

2107877.jpg

2107880.jpg

Tämän jälkeen mentiin syömään ja sitten hotellille, jossa oli ihan bungalowia. Hotellin rannasta lähdettiin ihastelemaan auringonlaskua Niilillä.

2107891.jpg

2107898.jpg

2107904.jpg

2107909.jpg

Auringonlaskun jälkeen lähdimme kohti iltavalaistuksessa loistavaa Luxorin temppeliä.

2107921.jpg

2107931.jpg

2107935.jpg

2107939.jpg

2107945.jpg

Tämän jälkeen mentiin takaisin hotellille ja kas kummaa, nukkumaan.

Perjantai-aamuna esimmäisinä vuorossa olivat Memnonin kolossit.

2107955.jpg

2107961.jpg

Sitten Kuninkaiden laaksoon. Käytiin Seti II haudassa, Ramses IV haudassa sekä Tutankhamonin haudassa. Näistä hienoin oli ehdottomasti Ramses IV hauta. Tutankhamonin hauta oli ihan mitäänsanomaton, mutta sielä oli sentään sen muumio näytillä!

2107971.jpg

2107975.jpg

2107978.jpg

2107986.jpg

Sitten Hatsepsutin kuolintemppelille. Aurinko paistoi todella kuumasti, en yhtään ihmettele jos lämpötila oli lähempänä + 40 astetta..

2108003.jpg

2108007.jpg

2108011.jpg

Ja vielä Kuningattarien laaksoon

2108028.jpg

Sit oli taas kotimatka edessä.

Lauantaina oli vähän viileämpi ilma ja rannallakin tilaa, tosin ei sielä kyllä kauaa viihdytty.

2108037.jpg

Sunnuntaina oli meriretki. Bussi haki hotellilta ja vei veneelle. Ensin etittiin sopivat räpylät ja maski snorklausta varten. Taas oli vähän viileämpi ilma.

2108055.jpg

Piti tutkia kalakarttaa että tiesi mitä vaarallisia kaloja välttää..

Ensin pysähdyttiin merelle snorklaamaan. Olin nössö (onneksi en ainoa) ja snorkalsin pelastusliivit päällä. Pysty paremmin keskittymään vedenalaiseen maailmaan ilman että tartti ajatella pinnalla pysymistä. Viileämmästä ilmasta huolimatta vesi oli todella lämmintä.

Sitten mentiin Giftun saarelle, jossa sai myös snorklaa, mutta tyydyin ottamaan aurinkoa lämpimässä ja kirkkaassa rantavedessä.

2108078.jpg

2108094.jpg

2108097.jpg

Ihastuttiin niin vedenalaiseen maailmaan, että otettiin maanantaiksi viel Seascope-retki ja päästiin ihastelemaan koralleja ja kaloja.

2108106.jpg

2108108.jpg

2108116.jpg

2108131.jpg

Tämä moskeija sijaitsi hotellimme lähellä ja herätti joka aamu puoli viisi rukouskutsullaan...

Egyptistä poispääsy oli myös oma ohjelmanumeronsa. Ensin mentiin turvatarkastukseen, jossa läpivalaistiin kaikki laukut. Sen jälkeen haettiin lentoliput ja maastapoistumiskortit, jotka täytettiin. Seuraavaksi passintarkastukseen, jossa otettiin maastapoistumiskortti ja viisumi leimattiin. Sen jälkeen taas käsimatkatavaroiden läpivalaisuun, jonka jälkeen viisumileima katottiin vielä kerran...

Hurghadan lentokenttä oli myös hassu, sähköt katkesi ainakin 4 kertaa kun oltiin sielä. Kerran ensimmäisessä turvatatkastuksessa, kaksi kertaa lentolipputiskillä ja kerran kauppa-alueella.

2108142.jpg

Punainen meri, taustalla Siinai